Pentinm�kel�iset Teddy Maddie Louie Nikolaij Sasha Uutiset Galleria Linkit


Uutiset 2010

Ruotsissa jälleen

Ludwig 7 2010 Ludwig 7 2010

Sitkeä ei kerrasta lannistu, emme siis mekään. Kesäloman kunniaksi päätin tarjoilla Luddelle sightseeingia entisessä kotimaassaan toiseeen otteeseen. Tarkoitus oli ajaa silmukka täältä pohjoiseen, rajanylitys Haaparannasta ja sieltä kohti etelää päätyen jo tutuksi käyneeseen Kapellskäriin ja Naantalista kotiin, kaiken kaikkiaan 2400 km, Puddis ja minä kahteen pekkaan. Lähdimme liikkeelle perjantaina anivarhain. Matkalla pohjoiseen pistäydyimme meille aina mieluisaan puolimatkan majataloon Maissin herkkupatojen äärelle, josta jatkoimme perille pittoreskiäkin pittoreskimpään Furunäsetiin.

Aamulla siirryimme näyttelypaikalle Sjulnäsiin, jossa Ludde sai kaivatun Ruotsin sertinsä ja sitä myötä SE UCH tittelin. Vaikka sää suosi emme jääneet lepäämään laakereillemme, sillä edessä oli pitkä tie seuraavaan majoitukseemme Bollnäsissa, johon saavuimme, rättiväsyneet emäntä ja koira, illan edellä. Seuraavalle päivälle oli ohjelmoitu Alftan näyttely, jossa uupunut Ludde jaksoi PU 4 sijalle, mutta se mitä olimme vaille, oli jo taskussa ja päivän hauskimmat hetket edessä, joten se ei haitannut.

Lähdimme näyttelypaikalta Ludden edellisen emännän Tinan kanssa viettämään mukavan illan Nikolaij'n toisen Ruotsissa asuvan pojan, Ceasarin kotiin. Oli tosi mukavaa tavata Ceasar sekä Anki ja Bosse pitkästä aikaa ja ilman kiirettä minnekään. Otimme muutamia kuvia nyt 2,5 vuotiaasta pojasta ja laitoin muutaman näytille kuvia Nikolaij'n pojista sivulle. Ennen siirtymistä satamaan ja laivaan teimme pikavisiitin Gävleen Ludden vanhaan kotiin. Juuri ennen lähtöä kävimme vielä lammashaalla katsomassa sen asukkeja. Kyllä valot syttyivät ohjaamossa, kun Ludde näki lampaat :) Nyt ei ollut aikaa jäädä töihin vaan meidän oli kiiruhdettava satamaan. Laivamatka Suomeen sujui hyvin ja on ehkä naiivia ja patrioottista sanoa näin, mutta kylläpä otti hymyilevä Ludde aikaa piehtaroidessaan itseään nurmikkoon Naantalissa ikään kuin sanoakseen: ihanaa palata kotiin Suomeen! Enkä itse sitä tunnetta osaisi paremmin sanoiksi pukeakaan.

Kiitos Maissi jälleen yhdestä herkullisesta ateriasta sekä Hanna, Ilu ja Fanni seurasta ja kaikesta avusta naapurimaassa!

Tack Tina, Reine, Anki och Bosse för härligt sälskap och ett trevligt besök, hoppas vi ses snart igen!

Vännäs 11.6.2010

Oppia ikä kaikki kuuluu vanha sanonta ja niin karttuu kokemusta elämästä myös Ludwigille, jos harjoittelu onkin aloitettu takamatkalta. Kokonaisen viikon venyi poika reissussa tehden ensin päivisin oikeita töitä, vaihtaen kaupunkia kuin sukkia päätyäkseen aina uuteen hotelliin ja tutustuakseen uuden kaupungin ulkoilureitteihin, kunnes se sai viettää reissun ylivoimaisesti parhaimmat päivät savunsinisen Muumitalon vieraana ja viheriöillä saaden osakseen aivan ensiluokkaista vertaansa vailla olevaa B&B palvelua ja kaltaistensa seuraa, ja viimein päätyäkseen hetkeksi entiseen kotimaahansa ja sieltä kotiin tuliaisinaan lämmintä kättä. Tasan eivät käy onnen lahjat joka kerta, mutta Muumitalon koko väelle ISO KIITOS viimeisestä!

Joensuu 29.5. - 30.5.2010

Joensuussa Ludwig voitti rodun molempina päivinä ja sai näin ollen sunnuntaina toisen suomalaisen CACIBin. Lauantaina rodun arvosteli Harry Tast Suomesta ja sunnuntaina Jose Cabral Portugalista.

Hamina KV 23.5.2010

Nikolaij PU 4.

Kangasniemi 13.5.2010

Ludwig PU 3.

Haplotietoja

Poikien haplotiedot ovat saapuneet. Edustetut tyypit ovat Nikolaij 5 - 1, Sasha 3 - 5 ja Ludwig 1 - 2.

Lahti KV 25.4.2010

Nikolaij PU 2.

Ludwigille allroundbeardisbrons -huomionosoitus

Ruotsin vuosikirjasta saimme lukea odottamattomia iloisia uutisia. Ludwig on tullut palkituksi pronssiplakaatilla, koska on ansioitunut viime vuonna kolmessa lajissa: näyttelyssä, paimennuksessa ja jäljestyksessä.

Lappeenranta 4.4.2010

Tulosrintamalla kotinäyttely noudatti Tampereen latuja. Nikolaij voitti urokset, mutta narttu voitti rodun.

Tampere KV 20.3.2010

Vapaaherran kiireettömään elämään pitkästynyt Nikolaij pääsi virkistysmatkalle Tampereelle, ihan yksin. Seuraelämästä silmin nähden nauttinut Niksu voitti urokset, mutta sai ROP-kehässä tunnustaa nartun tällä kertaa paremmakseen.

Vilna Liettua 13.3-14.3.2010

Ludwig RYP-2

Hyppäsimme mopswagenin kyytiin matkalle meren yli ja Baltian halki kohti Vilnaa, jossa järjestettiin kaksi inttinäyttelyä samassa viikonvaihteessa. Lauantaina kisattiin Liettuan voittajatitteleistä, jonka Ludde rotunsa parhaana sai itselleen, samoin tavoitellun CACIBin ja Liettuan valiotittelin. Rodun arvosteli Gabriela Ridarcikova. Ryhmässä Kamen Litov shortlistasi sen ilman sijoitusta. Sunnuntaina Jörgen Hindse laittoi partikset samaan järjestykseen kuin lauantainakin, joten Ludde voitti rodun ja CACIBin. Tulosmielessä täydellisen viikonvaihteen kruunasi sijoitus ykkösryhmän kakkoseksi. Sunnuntaina ryhmän arvosteli lauantain rotutuomari Gabriela Ridarcikova. Tuhannet kiitokset Päivi ja Ripa äärettömän hauskasta reissusta; kyydistä, seurasta ja kaikesta avusta ja kuvista. Nyt mopsien kannustamana on käyty pärjäämässä jo kolmessa polvessa :)

Lahti 17.1.2010

Ludwig RYP-3

Jos Kajaanissa olosuhteet olivat kylmyyden vuoksi haasteelliset, Lahden suurhalli tarjosi valoa, lämpöä ja kuivaa. Järjestäjiltä olivat unohtuneet matot ja meiltä jarrut, joten sutimista ei voinut estää. Tällä toisella yrittämällä Ludwig sai sen mitä oli vailla, eli valioitumiseen tarvittavan avoimen luokan sertin. Ludwig voitti rodun ja sijoittui ykkösryhmässä kolmanneksi. Rodun arvosteli Harri Lehkonen ja ryhmän Paula Heikkinen-Lehkonen. Tuhannet kiitokset Kentsulle kuvista näyttelypaikalta!

Jos byrokratia toimii oletusarvojen mukaisesti, samalla aktivoituu Venäjän valiotitteli.

Kajaani 10.01.2010

Hyisessä Kajaanin palloiluhallissa järjestettiin vuoden ensimmäinen kv-näyttely. Ludde esiintyi siellä varasertin arvoisesti. Iso kiitos mopsiväelle kyydityksestä ja matkaseurasta!

Satumetsd

© 2010 Pentinmäkeläiset - Sivujen suunnittelu Wirtanen webdesign